Talouden kasvua tarvitaan suomalaisten elintason kestävän kasvun turvaamiseksi. Kuten Kurronen kirjoittaa, on toimivassa joustoturvamallissa todennettuja vaikutuksia tuottavuuden kasvuun. Työpanoksen taaja liike työmarkkinoilla takaa, että oikea osaaminen löytää tehokkaasti työmarkkinoilta tarvitsijansa. Suomalaisen joustoturvamallin kehittäminen voisi olla seuraavien hallitusten suuri reformikokonaisuus.

Ikärakenteen muutoksen aiheuttama kestävyysvaje ja krooninen julkisen talouden alijäämäisyys vaatii toimenpiteitä myös tulevilta hallituksilta. Pohjoismaiset laajojen palvelujen ehdoton edellytys on matala työttömyys ja korkea työllisyys. Mikäli haluamme tarjota suomalaisen hyvinvointivaltiomallin tuleville sukupolville, on työmarkkinoiden uudistamista jatkettava. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Suomi on geostrategiselta sijainniltaan heikommassa asemassa kuin saari, kuten pääministeri Orpo on (2024) sanonut: ”Saarestakin pääsee joka suuntaan.” Etäisyydet ovat pitkiä, väestö vanhenee ja kielikin on vaikea oppia. Naapurissamme on aggressiivinen Venäjä, johon luottamus kauppakumppanina tuskin palaa vuosikymmeniin. Näihin tekijöihin emme voi vaikuttaa, mutta verotukseen, työmarkkinoihin ja sosiaaliturvaan voimme. Suomen kannattaa pyrkiä hakemaan etua kaikilla niillä keinoilla, joihin voimme vaikuttaa.

Nyt hallitus tekee lukuisia kauan odotettuja uudistuksia, joilla kurotaan kiinni kaulaa kilpailijamaihin. Ministeri Satosen kuvaamalla tavalla Suomi liikkuu Orpon hallitusohjelman työllisyysreformien myötä reippain askelin joustoturvamallin suuntaan. Suomen malli alkaa saada joustoturvamallille ominaisia piirteitä. Rohkeista uudistuksista huolimatta saamme vasta naapureiden etumatkaa kiinni. Kunnianhimon tason on oltava korkeammalla.

Mikä siis riittää, jotta olemme naapureitamme houkuttelevampi paikka kansainväliselle sijoittajalle, kielitaitoiselle osaajalle tai investointia pohtivalle yritykselle? Miten osaaminen löytäisi nopeammin tarvitsijansa ja työ tekijänsä? Työmarkkinoiden kehittämisessä tulee tähdätä maailman parhaiten tuottavuuskasvua tukevaan suomalaiseen joustoturvamalliin.

Kenelle vastuu uudistuksista kuuluu?

Keskeinen toimija ja päätöksentekijä työmarkkinoilla 2020-luvulle tultaessa on ollut työmarkkinakorporaatioilla. Valtio on vuosien saatossa hiljalleen myöntänyt työmarkkinakorporaatioille yhä laajemman sanavallan eri yhteiskuntapolitiikan sektoreihin. Korporaatioiden neuvotteluissa on käsitelty milloin sosiaaliturvaa, asuntopolitiikkaa, verotusta tai eläkejärjestelmää. Karrikoiden vaaleilla valitut päättäjät ovat tyytyneet äänettöminä yhtiömiehinä säätämään kabinettineuvottelujen tulokset lainsäädännöksi.

Keskitetyllä korporatiivisella päätöksentekomallilla on sotien jälkeisissä oloissa suurvaltojen puristuksessa kenties ollutkin hyvät puolensa. Kun viisivuotissuunnitelmia noudattelevan Neuvostoliiton kanssa käyty bilateraalinen kaupankäynti oli talouden kivijalka, oli keskitetyllä ohjauksella merkitystä. Hinnat, tuotanto ja avoimen sektorin kauppa määrittyivät keskitetysti.

Suomen liityttyä Europan Unioniin ja rahaliittoon, eivät työmarkkinoiden rakenteet ole seuranneet perässä. Uudistusvelkaa on syntynyt. Tanskassa johtopäätökset reformien tarpeesta vapautuvan kansainvälisen kaupan oloissa tehtiin nopeasti; työmarkkinoiden oli muututtava joustavammiksi. Kuten Kurronen tuo ilmi, Pohjoismaisen kumppanimme ratkaisujen hyödyt käyvät meille yhä ilmeisemmiksi.

Suomen korporatiivinen järjestelmä ei ole kyennyt, eikä kykene tuottamaan kokonaisuutena ehyttä visiota työmarkkinoiden tulevaisuudesta. Kouriintuntuva esimerkki on Rinteen-Marinin hallituksen seitsemän kolmikantaista työllisyystyöryhmää, joiden tulokset jäivät lievästi sanoen laihoiksi. Yhteiskunnallisen vallan oikeutettu vastinpari on vastuu. Viime vuosikymmenien muita pohjoismaita selvästi hitaampi kasvu ja julkisen talouden pysyvä ja syvä alijäämä ovat huutomerkkeinä muistuttamassa, ettei välttämättömiin uudistuksiin ole menneen maailman ratkaisuilla kyetty.

Viime kädessä parlamentaarisessa demokratiassa valta kuuluu vaaleilla valituille kansanedustajille. Nyt politiikka on oikeutetusti ottanut suurempaa roolia työmarkkinoiden rakenteiden kehittämisessä. Jatkossakin poliittiselta järjestelmältä tulee vaatia ratkaisuhalua- ja kykyä.

Työmarkkinajärjestöjen rooli ei suinkaan tämän muutoksen myötä poistu. Työehtosopimusneuvotteluiden kautta ammattiliitot ja näiden kattojärjestöt puolustavat erityisesti niiden palkansaajaryhmien etuja, joiden asema on kaikista heikoin ja järjestäytymisestä on hyötyä.

Uusiakin aluevaltauksia ammattiliitoilta voisi toivoa. Työperäinen maahanmuutto on joka tapauksessa yksi osaratkaisu työmarkkinoidemme ongelmiin. Vahvalla ammattiyhdistysliikkeellä on mahdollisuus ottaa keskeisempi asema työperäisen maahanmuuton ongelmien ratkaisemisessa ja uusien suomalaisten integroimisessa yhteiskuntaamme. Ammattiliitot voisivat aktiivisuudella varmistaa, että Suomeen töihin tuleminen olisi turvallista, eikä työmarkkinoiden pelisääntöjä pääsisi kiertämään.

Uudistuksia työmarkkinoihin, työttömyysturvaan ja verotukseen

Orpon hallituksen jälkeen tulee tähdätä vieläkin kunnianhimoisempaan uudistusagendaan. Työmarkkinoita on uudistettava siten, että tukea kohdistetaan heille, jotka tukea aidosti tarvitsevat. 

Vakuutusturvan työttömyyden varalta tulee olla korkeammalla sellaisilla ryhmillä, joiden työttömyyden riski on korkeampi. Tämä tarkoittaa usein matalammin koulutettuja ja matalampien tulotasojen ryhmiä. Korkeammilla tulotasoilla työttömyyden riski on huomattavasti pienempää ja uudelleentyöllistymisen todennäköisyys korkeampaa. On luontevaa, että hyvinvointivaltiossa hyvin toimeen tulevat kantavat suuremman vastuun omasta pärjäämisestä.

Orpon hallituksen reformien jälkeen on jatkettava työtä työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseksi. Seuraavaksi on mahdollistettava aito yksilöperusteinen irtisanominen Tanskan mallin mukaisesti. Tämä vähentää ratkaisevasti riskiä yrityksen rekrytoinneissa. Sen lisäksi työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa tulee läpivalaista ja poistaa ne tekijät, jotka lisäävät yritysten virherekrytointien kustannuksia.

Vastaavasti yksilöön kohdistuvan työttömyyden riskejä on pienennettävä korottamalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa erityisesti pieni- ja keskituloisissa ryhmissä. Jos fiskaalisiin rajoitteisiin löydetään ratkaisuja, voisi turvaa nostaa pienituloisten osalta asteittain jopa lähelle Tanskan 90 prosentin tasoa. Samalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan voisi ulottaa koskemaan myös kassaan kuulumattomia ja näin laajentaa heikommassa asemassa olevien asemaa työmarkkinoilla.

Korkean ansiosidonnaisen työttömyysturvan korvausasteen edellytyksenä on tiukka työssäoloehto sekä laajempi velvollisuus joko ottaa vastaan tarjottua työtä tai muilla toimenpiteillä edistää omaa työllistymisen todennäköisyyttä. Työttömyysturvan kestoa voi lyhentää nykyisestä, mutta tasossa on säilytettävä porrastus työhön hakeutumisen kannustimena.

Riski uudelleentyöllistymisestä on korkeapalkkaisilla ja korkeakoulutetuilla olennaisesti matalampi. Siksi Suomessakin olisi perusteltua Tanskan tapaan asettaa ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle yläraja. Yläraja myös vähentäisi selvästi työttömyysturvamenoja ja helpottaisi kokonaisuuden staattisia fiskaalisia vaikutuksia.

Hyvätuloisten, usein korkeakoulutettujen osuus verokertymästä ja myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksesta on merkittävä. Siksi ansiosidonnaiselle työttömyysturvaa asetettavaa ylärajaa ei voisi toteuttaa ilman verotuksen progressiivisuuden selvää keventämistä. Työn kireä verotus ja erityisesti verotuksen kireä progressio on tunnistettu laajasti parlamentaarisesti verojärjestelmämme suurimmaksi heikkoudeksi (Paralmentaarinen maakuntaverokomitea 2021).

Korkeat marginaaliveroasteet heikentävät yksilön kannustimia tehdä lisätöitä, sillä tehdyistä lisätunneista saatava korvaus (rajahyöty) heikkenee kiihtyvästi samalla, kun niukka vapaa-aika vähenee. Esimerkiksi STTK:n kyselyn (2017) mukaan jopa kolmannes vastaajista on ilmoittanut vähentäneensä työntekoa kireän marginaaliverotuksen takia. Korkeimpien veroasteiden laskeminen parantaisi myös Suomen houkuttelevuutta kilpailussa kansainvälisistä osaajista.

Työttömyysturvamenojen kasvua voitaisiin hillitä myös uudistamalla työttömyysturvan hallinnointia. Esimerkiksi Kotamäki esitti työttömyysturvan hallinnoinnin keskittämistä tehokkuushyötyjen saavuttamiseksi (2018).

Työhön kannustavan työttömyysturvan ja verotuksen kokonaisuudistuksen myötä yhteiskunta keskittäisi niukkoja resursseja tehokkaammin niihin ryhmiin, jotka apua tarvitsevat. Samalla ahkeruuden kannustimia voitaisiin lisätä merkittävästi. Tämä on Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin tavoite, josta Suomi vielä jää jälkeen.

Työvoimapalveluiden kehittämisestä

Samalla, kun yksilön vastuuta työhön hakeutumisesta vahvistetaan, parannetaan myös yksilön saamaa tukea. Arnkilin kuvaamalla ihmisarvoisella, yksilöllisellä tuella varmistetaan, että työnhakijalla on mahdollisuus työllistyä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin omaan osaamista vastaavaan työhön. Yksilöllistä palvelua voi tarjota vain sellaisella henkilöstömäärällä, jolla asiakasvirtaa voi kohtuullisesti hoitaa. 

Resursseja tulee kohdentaa niihin ryhmiin, joiden uudelleentyöllistymisen todennäköisyys on matalampi. Julkisen talouden tilanne huomioon ottaen myös työvoimapalveluiden lisämäärärahat voivat olla tarpeen. Olennaista on vaikuttavuuden mittaaminen ja ihmisarvoinen lähestymistapa.

Suppenevien resurssien aikana työvoimapalveluiden järjestämiseen on haettava innovatiivisempia käytännön toteuttamistapoja. Yksityisen ja julkisen yhteistyö on tässä yksi mahdollisuus. Vaikuttavuuden kehittämistä tulee edistää markkinamekanismia hyödyntämällä. Rakenteeltaan työvoimapalveluiden tarjoaminen ei ole luonnollinen monopoli.

Yksityisiä työvoimapalveluita syytetään usein kermankuorinnasta, eli tilanteesta, jossa keskitytään tulosorientoituneesti ainoastaan niihin asiakkaisiin, joiden työllistymisen todennäköisyys on korkeampi. Tällaisia ongelmia voitaisiin ratkoa esimerkiksi innovatiivisella hinnoittelulla, jossa vaikeammin työllistyvien tai pitkäaikaistyöttömien yhteiskunnalliset ulkoisvaikutukset ja yksilölliset kustannukset hinnoitellaan optimaalisesti.

Uudistus on tehtävä kokonaisuutena

Tässä tekstissä on esitetty konkreettisempi reformikokonaisuus suomalaisen joustoturvamallin kehittämiseksi. Tulevat hallitukset voisivat ryhtyä kokoamaan reformiagendaa vastaavan kaltaisten elementtien pohjalta. 

Fiskaaliset vaikutukset niin työttömyysturvan muutoksista, veroprogression keventämisestä kuin työvoimapalveluiden resursointitarpeistakin tulisi arvioida huolellisesti. Myös työttömyysturvan ja verotuksen perusteisiin tehtävien muutosten ristikkäiset vaikutukset sekä vaikutukset työllistymisrajaveroasteisiin tulisi selvittää, jotta mallin kokonaistaloudellisista vaikutuksista saadaan mahdollisimman tarkka kuva. 

Joustoturvamallin keskeiset osat sosiaaliturvan sekä irtisanomissuojan osalta on toteutettava samanaikaisesti. Koska julkinen talous on edelleen kroonisesti ja syvästi alijäämäinen, tulee uudistuksen riskit minimoida.  Julkisen talouden menoja kasvattavien tai työllisyyttä staattisessa analyysissa heikentävät osat voi olla viisasta toteuttaa asteittain.

Ehdotuksia Suomelle:

• Lisätään poliittisten toimijoiden vastuuta työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistamisessa.
• Pienennetään rekrytoinnin riskejä helpottamalla yksilöperusteista irtisanomista edelleen.
• Nostetaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan korvausastetta erityisesti pieni- ja keskituloisille sekä asetetaan etuudelle euromääräinen yläraja.
• Lyhennetään ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa, vahvistetaan työssäoloehtoa ja säilytetään porrastus.
• Laajennetaan ansiosidonnainen työttömyysturva kaikille työssäoloehdon täyttäville.
• Keskitetään ansiosidonnaisen työttömyysturvan hallinnointi.
• Kevennetään työn marginaaliverotusta.
• Lisätään yksityisten työvoimapalveluiden roolia ja kehitetään kuntien hankinta- ja hinnoitteluosaamista.
• Turvataan julkisten työvoimapalveluiden resurssit.
• Avataan tietovarantoja yksityisten työvoimapalveluiden käyttöön.
• Parannetaan työvoiman liikkuvuutta nostamalla muuttoavustusta muutettaessa työn perässä.