Tanskan joustoturvamalli ja kuntien palveluihin perustuva työllisyydenhoito on ollut jo vuosia suomalaisten – erityisesti päättäjien, virkamiesten ja työllisyydenhoidon ammattilaisten – kiinnostuksen kohteena. Itsekin olen käynyt tutustumassa kolmesti Tanskassa heidän ratkaisuihinsa, viimeksi vuosi sitten työministerin roolissa.

Tanskan malli on kiistatta saanut aikaan tuloksia. Työllisyysaste on selvästi Suomea korkeampi ja työttömyysaste matalampi. Työvoiman liikkuvuus työpaikasta toiseen on nopeinta koko läntisessä Euroopassa. Toisaalta aktiiviseen työvoimapolitiikkaan käytetyt resurssit ovat OECD-maiden kärkeä ja myös Tanskassa osalla työttömistä työttömyys pitkittyy.

Tanska on kuitenkin Suomelle erinomainen vertailukohde. Väestöpohja on lähes samankokoinen ja yhteiskuntajärjestelmämme hyvin samantyyppinen. Tanska on toki maa-alueeltaan selvästi pienempi ja väestötiheydeltään suurempi. Tosi asiassa tämä ei kuitenkaan ole keskeinen ero työmarkkinoiden toimivuuden kannalta. Vesistöt nimittäin vaikeuttavat kulkua Tanskan sisällä. Esimerkiksi junamatka kahden suurimman kaupungin Kööpenhaminan ja Århusin välillä kestää lähes kolme tuntia, kun Helsingistä Tampereelle ja Turkuun pääsee huomattavasti nopeammin. Tanskakaan ei siis ole yhtä työssäkäyntialuetta.

TE-uudistuksessa ja palveluissa paljon Tanskasta opittua

Tanskan mallista ei ole Suomessa pelkästään puhuttu, vaan sitä on myös osittain kopioitu lainsäädäntöömme. Työllisyyspalveluiden siirtyminen kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta on tästä selkein esimerkki. Yhtymäkohta Tanskaan tulee myös siinä, että työttömyyskassat ovat Suomessa Orpon hallituksen aikana otettu mukaan työnvälitykseen. Tanskassa kassojen rooli työnvälityksessä on kuntien kanssa rinnakkainen ja erittäin tärkeä.

Perusajatus työllisyyden hoidon siirtämisessä valtiolta kuntien vastuulle on ollut se, että näin palvelut tulevat samalla sekä lähemmäksi että yksilöllisimmiksi. Tanskassa palveluita hoitaa 92 kuntaa, Suomessa jatkossa 45 työllisyysaluetta. Eri työllisyysalueilla tunnetaan työnantajat ja työnhakijat paremmin, jolloin avoimet työpaikat ja piilotyöpaikat saadaan täytettyä nopeammin. Myös yhteys koulutuksen järjestäjiin on työllisyysalueilla läheisempi, mitä se valtiontasolla olisi.

Työllisyydenhoidon pirstaloituminen ei kuitenkaan saa johtaa eriytymiseen. Yhteistyö työllisyysalueiden välillä on erittäin tärkeää, sillä työssäkäyntialueet ovat laajempia kuin kunnat tai työllisyysalueet. Lisäksi pienissä maissa joitakin erityispalveluita on järkevää tuottaa yhteisesti volyymien vähäisyydestä johtuen, vaikka kunnallistamisen idea onkin palveluiden hajauttaminen.

Tiettyjä yhtymäkohtia Tanskan opeista on havaittavissa myös Pohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa POMA:ssa, eli siinä miten työttömien palvelujärjestelmä toimii. Tosin tässä Marinin hallituksen läpiviemä palvelumalli, jossa on mm. tarkkaan määritelty kuinka monta työpaikkaa kuukaudessa työttömän pitää hakea ja kuinka usein virkailijoiden pitää työttömiä haastatella, on sukua Tanskassa aiemmin käytössä olleelle järjestelmälle. Nykyisin Tanskassa on annettu enemmän vapauksia kunnille ja virkailijoille yksittäisten työnhakijoiden velvoittavuuden määrittelyssä. Tähän suuntaan Suomessakin olemme menossa, kun Orpon hallitus antaa uuden päivitetyn esityksen työvoimapalvelumallista vuoden 2025 syksyllä.

Työvoimapalvelumallin lisäksi Suomen ja Tanskan välillä on yhtäläisyyksiä palkkatuen käytössä. Tanskassa palkkatukea on suunnattu erityisesti yksityisille työnantajille, sillä se on nähty kestävimmäksi keinoksi edistää palkkatuella olevien pääsyä kiinni työelämään. Sama johtopäätös on tehty Suomessa. Orpon hallitus painottaa palkkatuen käyttöä yrityksiin ja tehostaa tätä rajoittamalla kuntien palkkatuen käytön vain osatyökykyisiin ja yli 60-vuotiaisiin pitkäaikaistyöttömiin.

Tanskan mallissa pyritään tehokkaasti puuttumaan kohtaanto-ongelmaan käymällä kunkin työttömän tilanne läpi yksilökohtaisesti ja tarjoamalla juuri hänelle soveltuvia palveluita ja velvoitteita. Suomessa kohtaanto-ongelma on valtava. Itse asiassa eniten avoimia työpaikkoja ja eniten työttömiä on maantieteellisesti samoilla alueilla ja osittain jopa samoissa ammateissa. Siksi kaikki keinot, joilla kohtaanto-ongelmaan voidaan tehokkaasti puuttua, ovat Suomelle arvokkaita.

Yhtymäkohtia myös uudistuksissa työmarkkinoilla ja sosiaaliturvassa

Orpon hallitus on hallitusohjelmassaan linjannut lukuisista uudistuksista työmarkkinoille ja sosiaaliturvaan. Myös näiden uudistusten joukossa on useita, joilla on yhtymäpintaa Tanskan järjestelmään, vaikka järjestelmät ja uudistukset eivät aivan samanlaisia olekaan.

Tanska on vielä Suomeakin riippuvaisempi viennistä. Kun Suomen bruttokansantuotteesta viennistä tulee vuosittain reilut 40 prosenttia, niin Tanskassa luku on lähes 70 prosenttia. Viennin kilpailukyky on siten aivan avainasia koko Tanskan kansantaloudelle.

Tanskassa on kyetty sopimaan työmarkkinamallista, joka takaa viennin kilpailukyvyn ja huomioi samalla julkisen sektorin. Suomessa vastaavaa sopimusta ei ole saatu aikaan työmarkkinajärjestöjen kesken, Orpon hallituksen lukuisista yrityksistä huolimatta. Orpon hallitus toi kuitenkin syksyllä 2024 eduskuntaan esityksen sovittelujärjestelmän kehittämisestä, joka tähtää samaan lopputulokseen eli viennin kilpailukyvyn turvaamiseen.

Yksi Tanskan joustoturvajärjestelmän kulmakivistä on vapaa irtisanomisoikeus, josta poikkeuksena ovat vain jotkin erityisryhmät, kuten raskaana olevat naiset. Vapaalla irtisanomisoikeudella on tavoiteltu sitä, että yritykset uskaltaisivat ottaa enemmän riskiä myös työntekijöiden palkkaamisessa, mikäli virherekrytoinneista pääsisi myös helposti eroon ja tämä johtaisi kokonaistyöllisyyden kasvuun. Tanskan kokemusten pohjalta näyttää, että olettamus pitää myös paikkansa.

Suomessa irtisanominen tapahtuu useimmiten muutosneuvottelujen kautta. Tätä järjestelmää Orpon hallitus muuttaa astetta ketterämmäksi puolittamalla muutosneuvottelujen minimiajat. Muutosneuvottelujen kautta irtisanominen on kuitenkin edelleen mahdollista vain tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä eli työnantajan tilanteesta johtuen. Lisäksi Suomessa irtisanomiseen sisältyy takaisinottovelvollisuus eli irtisanottu työntekijä on otettava takaisin, jos työnantajan työvoiman tarve palautuu ja irtisanottu työntekijä on edelleen työttömänä. Orpon hallitus on poistamassa takaisinottovelvoitteen alle 50 hengen yrityksiltä, mutta muille se jää edelleen voimaan.

Kynnys henkilökohtaiseen irtisanomiseen on Suomessa korkealla. Jos työntekijä halutaan irtisanoa ilman, että työnantajalla on siihen taloudellinen tai tuotannollinen peruste, niin irtisanomiselle pitää olla asiallinen ja painava syy. Orpon hallitus on parasta aikaa valmistelemassa lakiesitystä, jolla painava syy poistetaan eli rima henkilökohtaiseen irtisanomiseen hieman alenee. Jatkossakin Suomessa irtisanomiseen siis vaaditaan asiallinen peruste, kun Tanskassa se taas on täysin vapaata.

Tanskassa vastapainona heikolle irtisanomissuojalle on korkea, mutta työnhakijan aktiivisuutta edellyttävä työttömyysturva. Yhteistä Tanskan työttömyysturvassa ja Orpon hallituksen työttömyysturvamallissa on se, että molemmissa ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle pääsyyn vaaditaan vähintään vuoden työrupeama.

Turvan tasoltaan Tanskan malli on selvästi suomalaista työttömyysturvaa korkeampi suurimmalla osalla työttömistä, koska se voi olla jopa 90 prosenttia palkasta. Toisaalta Tanskan malliin kuuluu 2 600 euron katto, jolloin esimerkiksi 5000 euroa kuukaudessa tienaavilta työttömäksi jääminen lähes puolittaa tulotason.

Suomessa keskeistä on työttömyysturvan porrastaminen kahdeksan viikon jälkeen, jolloin ansiosidonnaisen työttömyysturvan taso putoaa 20 prosenttia. Orpon hallitus on vastaavasti alentanut erityisesti pieni- ja keskituloisten työntekijöiden verotusta. Uudistusten ideana on taklata kannustinloukkuja eli siis saada sellainen vaikutus aikaan, että työ olisi aina selvästi sosiaaliturvaa kannattavampaa.

Orpon hallituksen työttömyysturvauudistus tuli kokonaisuudessaan voimaan syyskuussa 2024. Valtionvarainministeriö on laskenut sille noin 40 000 henkilön positiivisen työllisyysvaikutuksen, joka realisoituu lähivuosien aikana talouden kääntyessä nousuun. Tämä selittyy sillä, että kannustinloukkujen poistuessa uudelleentyöllistyminen tapahtuu nopeammin, kun työtä kannattaa ottaa vastaan hieman kauempaa tai hieman aiempaa pienemmällä palkalla. Lisäksi piilotyöpaikat täyttyvät nopeammin ja osa työttömistä ryhtyy yrittäjiksi, kun työttömyysturva ei ole taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto.

Tanskassa samaan lopputulokseen pyritään osittain toisin keinoin. Monilla työttömille työttömyysturvan taso ei ole kannustin aktiiviseen työnhakuun, mutta sen sijaan siihen ohjaa hyvin aktiivinen henkilökohtainen ohjaus. Tanskassa virkailijaa kohden on niin vähän asiakkaita, että virkailija oikeasti tuntee jokaisen asiakkaansa ja voi edellyttää asiakkaaltaan aktiivisuutta ja myös valvoa sen toteutumista.

Työnhakijan oma aktiivisuus on Tanskassa koko mallin toimivuuden kannalta keskeistä ja siksi aktiivisuuden ylläpitämiseksi on virkailijalle annettu sekä pehmeitä, että kovia keinoja. Laadukkaita työllistymistä edistäviä palveluita on paljon ja nopeasti työnhakijan saatavilla. Toisaalta sanktiot ovat myös kovat, jos työnhakija ei noudata velvollisuuksiaan. Työttömälle työnhakijalle voidaan asettaa työvelvoite, jonka noudattamatta jättämisestä voi seurata jopa toimeentulotuen evääminen. Suomessa vastikkeellisuuden pystyy täyttämään paljon helpommin ja ääritilanteessakin toimeentulotukea voidaan leikata maksimissaan 40 prosenttia, mikä sekin on tuiki harvinaista.

Tanskan malli perustuu joustavuuteen

Tanskan mallista on siis puhuttu pitkään ja osia siitä on toteutettu myös Suomessa.  Keskustelun jatkaminen on kuitenkin edelleen tarpeen, sillä yksittäisten toimenpiteiden samankaltaisuudesta huolimatta mallin syvintä olemusta ei ehkä vielä ole oivallettu. Siksi tämäkin pamfletti on tarpeellinen.

Tanskan mallin ydin on siinä, että samanaikaisesti on poistettu työnantajan riski virherekrytoinnista ja toisaalta työntekijän pelko työttömäksi jäämisestä. Tämä selittyy sillä, että työnantaja pääsee käytännössä eroon työntekijästä, joka ei selviydy tehtävistään, koska tahansa. Toisaalta valtaosa työttömiksi jääneistä työllistyy nopeasti uudelleen ja tällä ajalla saa hyvää työttömyyskorvausta, joka takaa tulotason säilymisen.

Kolmantena olennaisena elementtinä Tanskan malliin kuuluu laadukas, vahvasti resursoitu ja tiukasti velvoittava aktiivinen työvoimapolitiikka. Sen avulla kyetään aidosti auttamaan työttömiä uudelleen työllistymään. Tarvittaessa tarjolla on täsmäkoulutusta, palkkatukea, kuntoutusta ja uudelleenkoulutusta. Samalla kuitenkin työttömältä edellytetään omaa aktiivisuutta ja sen toteutumista seurataan aktiivisesti.

Tanskan mallissa myös työntekijät uskaltavat oma-aloitteisesti vaihtaa työpaikkaa Suomea useammin, mikä kokonaisuutena nostaa työn tuottavuutta ja ihmisten tulotasoa. Rohkeus vaihtaa työpaikkaa perustuu siihen, ettei putoa korkealta, jos ei onnistukaan. Toisaalta liikettä on myös palkkahaitarin toiseen suuntaan. Jos ei pärjää aiemman tasoisessa työssään, niin työttömyyden kautta löytyy nopeasti uusi, mutta ei aivan yhtä hyvin palkattu työ. Nopea uudelleentyöllistyminen takaa kuitenkin sen, että ihmiset pysyvät yhteiskunnassa kiinni ja ajautuminen pitkäaikaistyöttömyyteen ja syrjäytymiseen on vähäisempää kuin Suomessa.

Suomessa Tanskaan malliin siirtyminen kokonaisuudessaan edellyttäisi useiden keskeisten lakien muuttamista samaan aikaan. Henkilökohtaisesta irtisanomissuojasta olisi käytännössä luovuttava kokonaan, työttömyysturvan tasoa ainakin työttömyyden alun osalta parannettava, aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja ja laatua nostettava tuntuvasti ja työttömien velvoittavuutta osoittaa omaa aktiivisuuttaan lisättävä merkittävästi, mikä saattaisi edellyttää jopa perustuslain tai ainakin sen tulkinnan muuttumista.

Olennaista on ymmärtää, että kala on syötävä ruotoineen.

Jos Tanskan malliin halutaan mennä, on siitä kopioitava kaikki olennaiset osat. Ei siis vain joitakin osia valikoidusti, kuten eri tahot mielellään tekisivät. On helppoa kuvitella, että Suomen Yrittäjät ja Elinkeinoelämän Keskusliitto mielellään ottaisivat henkilökohtaisesta irtisanomissuojasta luopumisen. Ammattiliitoille taas työttömyysturvan tasokorotus olisi mielekästä. Valtionvarainministeriölle todennäköisesti sopisi työttömien velvoittavuuden lisääminen, mutta ei välttämättä rahaa vaativien työllisyyspalveluiden parantaminen ja virkailijoiden lisääminen.

Jos Suomessa oikeasti halutaan siirtyä Tanskan malliin, edellyttää se parlamentaarista valmistelua yli hallitus- ja oppositiorajojen. Sitä olisi syytä harkita, ja jos tahtoa löytyy, niin valmistelutyö tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja. Tanskan malli sisältää nimittäin kaikille puolueille mieleisiä asioita, mutta myös karvaita lääkkeitä. Taloudellinen realiteetti myös osaltaan määrittelee liikkumavaran. Kokonaisuutena kokemukset Tanskan mallista ovat kuitenkin niin positiiviset, joten työhön kannattaisi ryhtyä.